Sotkamon Jymy-Pesis Ry Uncategorized Junioreiden pesistulokset 7.-15.8.

Junioreiden pesistulokset 7.-15.8.


Kuva: Sanna Lindeman

Runkosarjat on pelattu ylimmillä sarjatasoilla valmiiksi ja pudotuspelivaihe on alkamassa. Nuoremmissa junioreissa viimeisellä viikolla ennen koulujen alkua ja otteluiden siirtymistä viikonloppuihin pelejä oli runsaasti.

Poikien Superpesiksen runkosarja päättyi edellisen viikon maanantaina. Jymy jatkaa lohkovoittajana puolivälieriin, jotka alkavat Jyväskylän Kiriä vastaan torstaina Marjex Stadionilla klo 17:30. Toinen osaottelu pelataan Jyväskylässä 22.8. Runkosarjan tilastoissa Jymyn lyöjätykki Valtteri Virtanen oli 4+45 lyödyllä tilaston kakkonen (15 ottelua), voittaja Tuukka Soikkeli (1+52) pelaa puolivälierävastustaja Kirin riveissä (18 ottelua). Jymyn paras etenijä Elias Kippola oli etenijätilaston kymmenes 35 tuodulla (15 ottelua). Kärkilyöntitilastossa Mikke Tschesmenski sijoittui yhdeksänneksi 89 kärkilyönnillä (16 ottelua). 

Miesten Suomensarjajoukkue Jaguars ei aivan onnistunut pelaamaan tappiotonta runkosarjaa, vaikka pelasi pudotuspeliin valmistavat kärkiottelut mainiolla ilmeellä. Joukkue haki torstaina täydet pisteet Rovaniemeltä lukemin 2-0 (7-6, 11-6). Ottelun onnistujat olivat sieppari Roope Puittinen (1+2/2, kl 9/9) ja 2-koppari Tuomas Kemppainen (1+2/5, kl 8/10). Viimeisessä ottelussa maanantaina Oulussa Lippo voitti supervuorossa 2-1 (2-6,9-6,2-0). Jaguaarien palkitut olivat 1-vahti Aatu Vuorinen (1/4, kl 6/10) ja etenijäjokeri Atte Pelkonen (0/3, kl 6/7). Jaguars marssi koko miesten Suomensarjan parhaalla saldolla lohkoykköseksi otettuaan 15 voittoa, 41 pistettä ja saalistettuaan juoksueron 287-81. Joukkueen pelaajat esiintyivät edukseen tilastoissa: lyöjätilastossa Samuel Huotari oli koko Suomensarjan kakkonen (5+55 15 ottelussa) ja Virtanen kuudes (1+46 14 ottelussa), etenijätilaston voitti näytöstyyliin Vuorinen (53 tuotua 16 ottelussa) ja Pelkonen oli seitsemäs (35 tuotua 14 ottelussa). Kärkilyönneissä Vuorinen oli toinen (96 kl) ja Huotari kolmas (94 kl). Huotarille kakkossija myös tehotilastossa (60+27) ja Pelkosen kärkilyöntiprosentti (85,23) oli koko sarjan paras täyden kauden pelanneista.

Jaguars pelaa lohkovälierät Napapiirin Pesis-Teamia vastaan. Ensimmäinen ottelu on Rovaniemellä perjantaina ja toinen Marjex Stadionilla lauantaina klo 17. Mahdollinen kolmas ottelu pelataan 23.8.

B-tyttöjen ykköspesis pelasi viime viikolla kaksi ottelua. Keskiviikkona voitto Viinijärveltä lukemin 2-0 (15-4, 10-1). Palkinnon arvoisesti pelasivat Aada Ronkainen (3/1, kl 5/7) ja Saara Kokko (1+1/4, kl 5/11). Sunnuntaina Marjex Stadionille saapui Pattijoki. Tytöt voittivat 2-0 (7-5, 12-3). Palkitut Kokko (1/2, kl 8/10) ja Tiia Korhonen (1+1/5, kl 6/11). Tytöt ovat sarjataulukossa sijalla kuusi. Viimeinen ottelu on lauantaina Kannuksen Uraa vastaan klo 12:30 Marjexilla.

B-poikien ykköspesiksen viimeinen runkosarjaottelu oli tiistaina 15.8. Marjexilla. Lohkovoiton aiemmin varmistanut Jymy taipui Reisjärven Pilkkeelle 1-2 (4-8, 15-7, 2-3). Jymyltä palkittiin 2-polttaja Roope Puittinen (2+4/5, kl 10/13) ja jokeri Matias Huotari (3/0, kl 3/5). Sotkamolaisten saalis oli alkulohkon 13 ottelusta 11 voittoa. Molemmat tappiot kärsittiin kotikentällä Reisjärveä vastaan. Myös tässä sarjassa violetit esiintyivät tilastoissa edukseen. Lyödyt 5+39 paukuttanut Tuomas Kemppainen on sarjan lyöjätilaston kärjessä kuuden lyödyn etumatkalla ennen Puna-Mustien kolmea parasta kotiuttajaa, joilla on yksi ottelu pelaamatta. Puittinen (4+23) on sijalla seitsemän ja Konsta Karjalainen (3+24) kahdeksantena. Etenijätilaston ykköspaikalla on Puittinen 38 tuodulla, mutta lähimmällä haastajalla, Kouvolan Jali Hyttisellä on vielä kolme ottelua pelaamatta. Kolmantena on Kemppainen 30 tuodulla. Kärkilyönneissä Kemppainen on toinen 87 onnistumisella ja Puittinen viides 85:llä. Tehotilastossa Kemppaisella (44+30) on seitsemän pisteen kaula Puna-Mustien Akseli Kekäläiseen. Jymy selvisi neljän joukkueen lopputurnaukseen, jossa muut joukkueet ovat Alajärvi, Kouvola ja Puna-Mustat. Lopputurnaus pelataan syyskuussa.

C-pojat pelasivat jälleen rutkasti pelejä. Lauantaina oranssi joukkue voitti Oulun puhtaasti 2-0 (7-5, 12-3). Palkinnot nappasivat Manu Kyllönen ja Aatu Kemppainen. Sunnuntaina Pattijoki saapui oranssin joukkueen vieraaksi. Vierailijat olivat parempia 1-2 (5-4, 1-4, k2-3). Palkinnot menivät Pyry Kohoselle ja Reino Heikkiselle. Violetti joukkue voitti myös Oulun 2-0 (8-4, 13-3). Ottelussa palkittiin Julius Pieviläinen ja Miska Karppinen. Pattijoki oli parempi sunnuntaina lukemin 0-2 (2-14, 0-2). Palkitut Aatu Kemppainen ja Taavi Yli-Pelkola.

C-tytöt kohtasivat lauantaina Marjex Stadionilla Pattijoki 1:n ja Pattijoki 2:n. Ensimmäisestä ottelusta Pattijoki 2:ta vastaan voitto lukemin 2-1 (13-5, 4-14, k6-5). Palkitut Anni Fjöjt ja Monica Lindeman. Toisessa ottelussa Pattijoki 1 oli parempi 0-2 (3-5, 3-6). Palkitut Laura Pelkonen ja Siiri Immonen. 

D-pojat pelasivat tiistaina Ylivieskaa ja Kannusta vastaan. Voittoja ei otteluista tullut, vaan ensin Ylivieska oli parempi 2-0 (16-10, 13-2) ja sitten Kannus 2-0 (9-7, 6-5). Palkintoja saivat Milo Kyllönen, Viljami Huusko, Jere Flankkila ja Iiro Hakkarainen. Pelisarjan joukkue pelasi sunnuntaina Oulua ja Nivalaa vastaan. Lippoa vastaan ottelu päättyi harvinaisesti tasapeliin 1-1 (2-1, 2-3). Nivalasta Jymy taisteli puhtaan voiton 2-0 (3-1,8-1). Palkinnon sai Jami Polvinen.

D-tyttöjen kilpasarja pelasi keskiviikkona Pattijokea vastaan voitokkaasti 2-1 (10-15, 14-6, 6-4). Palkitut olivat Enni Korhonen ja Saaga Kyllönen. Sunnuntaina ohjelmassa oli matkallisesti melkoinen tuplareissu Simoon ja Tyrnävälle. Molemmat pelit päättyivät sotkamolaisten voittoon – Simosta lukemin 2-0 (12-0, 8-1) ja Tyrnävää vastaan lukemin 2-0 (13-8, 9-5). Palkintoja pokkasivat Enni Korhonen, Annika Arffman, Ella Komulainen ja Iina Heikkinen.

E-poikien kilpasarjan joukkue pelasi sunnuntaina Ylivieskassa isäntiä ja Koskenkorvaa vastaan. Koskenkorva parempi ensimmäisessä ottelussa 2-0 (10-0, 4-3). Toisessa ottelussa kaatui Ylivieska 1-0 (13-4, 9-9). Palkintoja otteluista saivat Verneri Heikkinen, Eetu Lehtoviita, Juho Partanen ja Kalle Karjalainen. Pelisarjan joukkue pelasi paikalliskamppailun Kajaania vastaan perjantaina. Kajaani oli vahvempi 10-2. Palkinnot hienoilla peleillä saivat Tuomas Vähäkangas ja Leevi Delikhoun.

E-tyttöjen kilpasarja pelasi lauantaina kaksi ottelua. Toinen Oulua ja toinen Pattijokea vastaan. Lippo oli parempi 2-0 (8-3, 4-2) ja Pattijoki vahvempi 2-0 (7-5, 5-3). Palkinnot otteluista saivat Alma Cederqvist ja Veera Tervo. Pelisarjan viimeiset kaksi peliä pelattiin sunnuntaina. Ensimmäisessä ottelussa Viinijärvi oli parempi 20-8 ja toisessa ottelussa Siilinjärvi 15-8. Palkinnot nappasivat Ella Peltoniemi, Kiia Leinonen, Bertta Kokko ja Kerttu Suopanki.

G-pojat pelasivat lauantaina pienpeliturnauksessa Iissä. Vastustajina olivat Lippo ja Kempele. Juoksuja ja onnistumisia tuli runsaasti! Palkintoja saivat Sasu Huotari ja Justus Heikkinen. G-poikien seuraava turnaus pelataan Salmelan kentällä sunnuntaina 20.8.

Teksti: Mikke Tschesmenski Kuva: Sanna Lindeman

Sotkamon lukiolla 12.10.2023 Sotkamon Jymy-Pesis ry:n ja SuperJymyn kauden päätöstilaisuudessapalkitutSotkamon lukiolla 12.10.2023 Sotkamon Jymy-Pesis ry:n ja SuperJymyn kauden päätöstilaisuudessapalkitut

Sotkamon lukiolla 12.10.2023 Sotkamon Jymy-Pesis ry:n ja SuperJymyn kauden päätöstilaisuudessapalkitut: G-tytöt: kehittyjä Viivi Boltz, harjoittelija Kia Simonen, tsemppari Minttu Tolonen.G-pojat: kehittyjä Sasu Huotari, harjoittelija Justus Heikkinen ja Juuso Heikkinen, tsemppari Kalle