Kuva: Juuso Hyvönen
Jymy Jaguars jatkaa Suomensarjakautta lohkon loppuotteluissa Oulun Lippoa vastaan. Välieräsarjassa Napapiirin Pesis Team Rovaniemeltä antoi sotkamolaisille tiukan ja päättäväisen vastuksen, mutta violettipaidat voittivat molemmat osaottelut.
Perjantaina aloitettiin Rovaniemen Korkalonvaarassa, jossa pelattiin Napapesiksen historian ensimmäinen pudotuspeliottelu. Otteluun oli saapunut mahtavasti yli 300 katsojaa, jotka kannustivat isäntiä äänekkäästi. Jymy nollasi Rovaniemen ensimmäisen yrityksen ja siirtyi tasoittavalla johtoon viimeisen lyöjän, Valtteri Virtasen kolmossaumatillikalla, tuojana Tuomas Kemppainen. Napa tuli tasoihin, mutta sortui ykköspaloihin toisessa vuorossa. Samuel Huotari löi komealla yhden käden koukulla johtojuoksun (Atte Pelkonen etenijänä) ja lämäsi perään merkistä kolmosluukkuun: kotijoukkueen 3-polttaja Vili Still katkaisi syöksymällä ja esti läpilyönnin, mutta Aatu Vuorinen toi 1–3. Jagsin räpylä tärräsi vielä kolmannessa sen verran, että Rovaniemi sai tasoitettua pelin, mutta isännät antoivat vastaavasti harhaheitolla Jymylle uudelleen johtojuoksun, tuojana Jero Inola.
Neljännessä violetit jättivät Napan ensimmäistä kertaa ilman kolmostilannetta ja marssivat pukukoppiin jaksovoitto taskussa. Toisen jakson alkuun Valtteri Virtanen ja kotijoukkueen Oskari Satta löivät juoksuja vuorotahtiin. Erona oli Satan keskeltä takaa moukaisema 1+2 arvoinen läpilyönti, joka nosti Rovaniemen ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Virtanen ei onnistunut kolmannessa, mutta Satta löi yhden lisää ja isännät pääsivät hurmioituneen kotiyleisön kannustaessa kahden juoksun johdossa jakson viimeiseen vuoroon. Jags ei kuitenkaan aikonut antautua, vaikka kaksi paloa syntyi nopeasti. Näiden välissä kuitenkin harhaheitolla Vuorisen tuoma kavennus. Ratkaisupaikka venyi viimeisiin lyöjiin, ja nyt Virtanen nousi esiin. Kakkospuolen kova veto toi violetit tasoihin ja seuraavalla lyönnillä Virtanen löi kakkosrajaleikkeellä johtojuoksun. Tästä lähti pyörimään jatkuva ajotilanne, josta juoksut löivät vuorollaan Niklas Kilpi (tuojana Virtanen), Aatu Vuorinen (Valtteri Timonen) ja Roope Puittinen (Joni Heikkinen). Kierroksen pyörittelyn jälkeen Vuorinen löi vielä toiseksi viimeisenä lyöjänä kaksi lisäjuoksua takakentän läpilyönnillä. Kaikkiaan Jaguars teki vuoroon kahdeksan juoksua ja voitti jakson 11–5.
Parhaana palkittiin kolme lyönyt ja kolme tuonut sekä yhdeksän kärkilyöntiä takonut 1-vahti Vuorinen. Toisen palkinnon vei sieppari Roope Puittinen, joka löi yhden ja toi yhden (kl 4/8). Ulkona yhden huippupelastuksen tehnyt 2-vahti Samuel Huotari (3/0, kl 7/11) ja Virtanen (5/1, kl 8/9) esiintyivät myös vakuuttavasti. Napan palkitut Satta ja Atte Mathlin.
Sarja jatkui lyhyen levon jälkeen lauantaina Sotkamossa, jossa Napapesiksen olisi voitettava viedäkseen ratkaisu keskiviikolle. Rovaniemeläiset tulivat peliin hyvällä tsempillä ja pelasivat lukkarinsa Riku Ehrukaisen johdolla ensimmäisellä jaksolla mainiota ulkopeliä. Satta nousi sisäpelissä ratkaisijaksi puhkaistuaan tällä kertaa kolmosrajasta, tuloksena edellispäivän tapaan 1+2 juoksua. Vili Stillin takakenttälyönti varmisteli vieraiden jaksovoittoa. Jakson lopuksi nähtiin eriskummallinen kalabaliikki, kun Jymyn Samuel Huotarin lyömässä kavennusjuoksussa polttolinjalla Rovaniemen pelaajat estivät takaetenijä Valtteri Timosta ja kolmas palo vaihtui tuomarikokouksen jälkeen uudeksi tilanteeksi. Napa oli tässä vaiheessa ollut jo pitkään pukukopissa, josta tuomaristo joutui joukkueen noutamaan. Jälkipuinneissa Napan pelinjohtaja Veli-Pekka Still sai luvattomasta kentältä poistumisesta varoituksen ja Jaguarsin viuhkoja Juuso Hyvönen liian kärkkäästä protestoinnista. Kun jaksoa jatkettiin, teki Rovaniemi lopulta kolmannen palon ja voitti 5–2.
Jaguars saapui toiselle jaksolle sisuuntuneena eikä antanut vieraille mahdollisuuksia. Rovaniemi sai jaksolla vain kaksi kolmostilannetta ja yhden kotiutusyrityksen. Pääosan otti violettien lukkari Kasperi Vehkaoja, joka napsi vieraista urakalla kärpäsiä. Sisäpelissä Jags kohensi samaan tapaan otteitaan. Joni Heikkinen löi kolmosrajapuhkaisulla jakson avausjuoksun, tuojana Vehkaoja. Toisessa vuorossa Vehkaoja kotiutti Roope Puittisen ja Jero Inola Janne Hyvösen. Neljännessä Jaguars teki vielä kolme lisää ja ottelu venyi supervuoroon lukemin 6–0.
Supervuoroparin aloittavalla sotkamolaiset onnistuivat kertaalleen. Samuel Huotari löi kolmospuolelle väliin ja Puittinen kiiruhti kotiin. Tasoittavalla Rovaniemen kaksi kotiutusyritystä kilpistyivät Aatu Vuoriseen ja sarja katkesi kahdessa ottelussa.
Kuumia tunteita sisältäneen, mutta tuomariston käsissä hyvin pysyneen ottelun parhaina palkittiin Jagseilta oikeutetusti Vehkaoja, joka sisäpelitehojen (1/1, kl 7/9) lisäksi teki ulkona peräti yhdeksän paloa ja avusti kuudessa. Kakkospalkinto edellispäivän tapaan Puittiselle (0/2, kl 5/6). Rovaniemen paras oli molempina päivinä kunnarin kiskaissut Satta ja lauantaina Marjexilla kakkonen lukkari Ehrukainen.
Jaguars kohtaa lohkofinaaleissa Oulun Lipon. Sarja alkaa tulevana viikonloppuna.
Teksti: Mikke Tschesmenski